Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2017.

Ihastuttava Palvian luontopolku, Jämsä - Hiljaisuus on kultaa!

Kuva
~Kati, Hatka ~

Löysin palan aarretta. Nyt jaan sen sijainnin kanssanne: Palviantie 598, Jämsänkoski. Laita tämä gepsiin ja pääset määränpäähän. Matkaa kohteeseen on Jämsänkosken keskustasta noin 10 kilometriä. Reissusta on video blogin lopussa. Hyppää suoraa sinne jos et jaksa lukea ;)
Kun pääsin reissusta kotiin, niin otin selvä kuka osaisi paikasta minulle kertoa ja soitin JAO:n Arto Vettenrannalle. Kiitos hänelle ajastaan! Puhelumme kesti yli 40 minuuttia :)

Palvian luontopolku ja -alue on saanut alkunsa 1970- luvun lopussa tai noin 1980- luvun alussa. Tuolloin metsäoppilaitoksen opetussuunnitelmaan kuului vielä metsän monimuotoinen käyttö. Nykyään mm. säästöjen vaikutus näkyy siinä, että kyseinen opetusjakso ei kuulu enää opetussuunnitelmaan. Minusta onkin hienoa, että aikoinaan opinnäytetyötä ja oppimista on pystynyt tekemään näin konkreettisesti oppilaitoksen hallussa olevalla alueella! :) Aluetta onkin tehty oppilastyönä ja alueella on toteutettu opinnäytetöitä. Mm. opasteet, s…

Pyöräily ja vermeet, Hatkan vaatteet käytössä

Kuva
~ Kati, Hatka ~
Rakas päiväkirja,
Meiltä hajosi auto perjantaina, joten päätin hankkia käytetyn pyörän ja lapselleni kuljetuskärryn, että pääsemme liikkumaan sujuvasti oman aikataulumme mukaan väliä hoitoon- kotiin. Tämä projekti ei lähtenyt käyntiin ollenkaan niin kuin Strömsössä... Tarvitsin sekä pyörän, että kuljetuskärryn maanantaiksi. Noh, kärry löytyi hienosti samalta paikkakunnalta ja se jopa toimitettiin pihaamme! Mikä oli kiva, sillä muutoin olisin lähtenyt lapsen kanssa sitä lastenkärryjen kanssa hakemaan ja vetänyt sen perässäni kotiin. Tämä löytyi siis tunnissa ja oli yllättävän helppo homma. Minulla oli tuuria, että joku sattui melkein naapurissa kyseistä laitetta myymään vain parin kilometrin päässä!

Vaikeampi homma olikin löytää pyörä ASAP (as soon as possible). Vaatimuksenani oli jalkajarru ja vaihteitakin pitäisi olla helpottamassa mäkiä. Selasin verkkoa, kirpputoreja ja tein hakuja pari tuntia, kunnes päätin vielä käydä läpi paikallisten Facebook kirpputorin uudellee…

Päijälän Linnavuori, Kuhmoinen

Kuva
~ Kati, Hatka ~
Etsin aina välillä ulkoilu,- ja luontokohteita läheltä. Välillä on hukassa hakusanat ja kuntien sivuilla ei ole kaikki kohteet aina näkyvillä. Esimerkiksi Jämsän kunnan sivuilta ei löytynyt Palvian luontopolkua kun tarkistin 24.9.2017. Tämän tiedon löysin kaverini seinältä facebookissa. Mutta asiaan eli Päijälän Linnavuoreen... Tämä paikkatieto löytyi retkipaikka.fi-palvelusta, ei Kuhmoisten kunnan sivuilta.
Päijälän Linnavuori Kuhmoisissa oli miellyttävä yllätys. Paikan osoite on Linnavuorentie 115, Kuhmoinen. Se on suhteellisen lähellä Jämsää ja kauniit näkymät palkitsevat. Reitti paikan päälle on äärimmäisen helppo. Mukanani oli nuorimmainen, joka on iältään 4 vuotta. Ylöspäin kiivetessä otin hänet hetkeksi reppuselkääni, mutta muuten neiti selviytyi reitistä leikiten. Vuoren alapuolelta lähtee merkitty polku ylöspäin ja kiipeämistä on maksimissaan joku parisataa metriä. Parkkipaikalle mahtuu kolmisen autoa ja tuo merkitty polku lähtee tien sivusta. Vanhassa kyltis…

Pitkävuoren hyppyreitä ja rinnettä tutkimassa 2017

Kuva
~ Kati, Hatka ~

Yllä olevassa kuvassa on Pitkävuori kuvattuna alhaalta menevältä tieltä päin. Ison hyppyrin lisäksi näkyy vanhaa valolinjaa rinteessä ja oikealla jokin punainen rakennus. Pahasti on paikka pusikoitunut ja alkant kasvaa umpeen. Luonto alkaa ottaa paikasta vallan.


Jätin autoni mäelle vievän tien alaosaan ja lähestyin Pitkävuorta takapuolelta. Hyppyri on edelleen majesteettinen näky. Käyn paikalla silloin tällöin sillä maisema on komea. Vältän hyppyrin alta kulkemista sillä aina pelottaa, että milloin sieltä tippuu päähän jotain... Se alkaa olla siis huonossa kunnossa.
Hyppyrissä on kuvattu kaksi audin mainosta. Mainoksen nimi oli ilmeisesti "Audi ski jump". Ensimmäinen kuvattiin 1985 (pidempi versio reilu 5min kertoo mainoksen kuvauksista)vai 1986?(itse mainos, mutta kertoo eri vuosiluvun) ja toinen 2 000-luvulla. Tässä tuo uudempi mainosvideo kuskin näkökulmasta kuvattuna. Kuvissa näkyy vaijeri auton etunokassa... Liekö ollut autossa kiinni turvallisuussyistä …