Mm. Hatka.fi ja Ilveslinna Jämsänkoskella



~ Kati, Hatka ~

En ole itse syntyisin paikkakunnalta, joten olen alkanut tutustua paikallisiin kohteisiin kuten Isojärven kansallispuistoSynninlukkoVororottiRotkojärvi ja tietenkin täällä on Himos, mutta historiallisesti varteenotettava kohde on Jämsänkosken Ilveslinna. Suosittelen! Linnan edessä on koski, josta Jämsänkoski on saanut nimensä. Vastarannalla on paperitehdas, joka on saanut alkunsa koskesta jo yli 100 vuotta sitten (UPM - kymmene). Alunperin Ilveslinna oli seurantalo, ensimmäinen rakennettiin 1893, mutta se paloi.
Kävimme tänään paikan päällä kahvilla Café Rudolfissa ja saimme samalla ystävälliseltä henkilökunnalta esittelykierroksen linnassa. Tulin ottaneeksi kuvia kännykälläni ja ajattelin kirjoittaa blogin, koska paikka on sen arvoinen. Hatka.fi antoi Google + palveluun paikasta arvion "Kokemisen arvoinen" ja viisi tähteä. Etenkin linnan talonmies osaa hauskasti kertoilla paikan historiasta samalla kun kierrättää linnassa. Jos olette liikkeellä ryhmänä, niin villi ajatus: soittakaa etukäteen ja pyytäkää nimenomaan talonmiestä opastamaan linnan saleihin ja saloihin. Ja tietenkin jos tulette käymään Jämsänkoskella Ilveslinnassa, niin samaan reissuun kannattaa ehdottomasti yhdistää käynti meilläkin täällä Hatkassa. Mm. Tampereelta meillä käy asiakkaita, jotka käyvät samalla reissulla mm. 
AV-aseessa, koska arvostavat hyvää asiakaspalvelua.
Hatkasta pari sanaa lyhyesti: 
Hatka.fi on omakotitalon alakerrasta käsin toimiva verkkokauppa. Meille voit tulla ostoksille erikseen sovitusti eli soitat etukäteen, koska tulet kotiimme :) Kokemus saattaa olla mukavan persoonallinen verrattuna kauppakeskusten sovituskoppeihin... Kannattaa kuitenkin huomioida, että tavarat meillä ovat varastossa eli "meillä ei ole mitään nähtävää" > mitään ei ole esillä. Paikan päällä toki haastatellaan, että mitä ja minkälaista olet vailla/ mitä etsit. Vaatteita saa sovittaa sekä tutkia. Osa tuotteista on toki tilaustavaraa eli mm. jotkin kalliimmat tuotteet liikkuvat niin hitaasti eteenpäin, että ne tilataan asiakkaalle erikseen. Aina kannattaa kysyä.
Tutustumiskäyntimme Ilveslinnaan:
Ilveslinna, Jämsäntie 4, 42300 Jämsänkoski. Linnan edessä on padottu koski.
Pääovi on etupuolella, vanhan ja komean peltikatoksen alla. Takapuolellakin on pari sisäänkäyntiä joista mennään mm. liikuntasaliin ja vanhaan painisaliin, jossa on viime vuosisadan alussa painittu jopa painin SM kisoja. Jämsänkoskella toimii edelleenkin painiseura Jämsänkosken JYRY.
Pääovesta tullaan aulaan, jonka vasemmalla puolella on alkuperäinen lipunmyynti ja narikka. Edestä lähtee raput yläkertaan ja oikella on Café Rudolf.
Lipunmyynti, takana narikka ja vessat.

Alkuperäinen narikka on hieno.

Café Rudolf, vasemmalla hauska seinämaalaus ja oikelta pääsee kesällä terassille. Tulimme paikalle lähes sulkemisaikaan.

Café Rudolf, seinän maalaus näkyy paremmin. Se kuvaa linnan takana olevaa vanhaa makasiinia.
Alimmassa kerroksessa on kahvilan seinän takana liikuntalinna Move, joka on toiminnassa joka päivä. Käynti liikuntapuolelle on rakennuksen takaa. Ilveslinnan toimitusjohtajaa kutsutaan muuten Linnanherraksi: hauska nimitys :) Kahvilan tilassa on toiminut Jatkosodan aikaan sairaalana. Kuvassa näkyvä tila oli tuolloin potilaiden ruokasali. Jos aulasta nousee rappuja ylös, niin heti etuovea vastapäätä on "Olotila". Itse nimesin sen sellaiseksi, sillä meille kerrottiin, että tila muuntuu tarpeen mukaan miksi milloinkin. Sillä ei ole jotakin tiettyä käyttötarkoitusta. Tarvittaessa Olotilan läpi pääsee kulkemaan suureen kokoushuoneeseen, joka on miellyttävän valoista. Tilasta löytyy valkokangas, tykki ja kaikki tarpeellinen. Kokouksiin saa tietenkin tilattua kahvit ja ruuat.
Olotila on täynnä kaunista ja kevyttä valoa päivällä, mitä tunnelmaa korostavat verhot, valaisimet ja vaalea sisustus.

Olotilan läpi pääsee tarvittaessa kulkemaan kokoustiloihin.

Kokoustila
Linnan toisessa kerroksessa on alkuperäisessä asussaan oleva juhlasali. Juhlasaliin noustaan rappuja pitkin ja matkan varrella katossa on valtava valaisin: "Kivenmurikka", joka on ketjulla kiinni katossa. Rapuissa ei ole huomioitu liuskoja pyörätuoleille, joten jos mukana on tällainen, niin lihasvoimaa mukaan jotta selviydytte rapuista. Toisesta kerroksesta alkaa jo ikkunoista näkyä kauniisti Jämsänkosken koski. Juhlasalissa järjestetään konsertteja ja sitä vuokrataan myös juhliin sekä illallisille, ruokapalvelun kera totta kai.
Juhlasalin aulan baari ja komea peili seinällä.

Juhlasalin noutopöytä, kuvassa ovat juhlavalmistelut työn alla.

Juhlasali, jossa alkuperäiset tuolit sekä pöydät. Ainakin oletan niin ulkonäön perusteella.
Kakkoskerroksesta portaat hiukan kapenevat sillä saavutaan linnan torniin. Oluttornissa on tunnelmallinen tila, josta saa mm. erikoisoluita. Linnan tornihuoneen vieressä on pitkä huone, joka oli ennen ampumarata. Myös tätä tilaa saa vuokrata juhliin ja tapahtumiin. Oluttornin tila laajenee mukavasti vanhalla ampumaradan huoneella. Huone on tyhjennetty ampumaratarekvisiitasta. Siellä järjestyykin nykyään mukavasti syömingit tai jos TYKY tai polttariporukka haluaa vuokrata tornista oman loossinsa illaksi niin sehän onnistuu, ruokatarjoilulla tai pelkällä juomingilla, totta kai :) Miten asiakas haluaa ja tarvitsee. Tämä on persoonallinen lisä, mutta vielä persoonallisempi paikka tulee olemaan VIP-tila valmistuessaan. Kyse on vanhasta elkuvaprojektorihuoneesta, josta voi seurata vaikka illan bändiä tai konserttia. Yllä ottamani kuva juhlasalista: seison VIP tilan parvekkeen alapuolella. Parvekkeen lisäksi huoneessa on tilaa noin 10-20 hlölle. VIP-tilassa on oma ulkoparveke tupakoitsijoille. ... Hauska paikka huomioida vaikka polttarisankari, päivänsankari tms? Tähänkin tilaan voi tilata juomat ja ruokaa kun tilaa varailee, helppoa asiakkaalle.
Linnan torni.


Linnan torni.

Rappujen valtava kivivalaisin...

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Outdoor Tactical Line housu Helikon-Tex