Vironpelissä 2016 - CPU puku, Patriot Heavy Fleece ja Sfu Next housut



~ Kati, Hatka ~
Alunperin blogin piti ilmestyä jo hyvissä ajoin viikolla 18.-22.4.2016, mutta innostuin lehmistä. Mitä? Siis kyllä, ymmärsit oikein. Vironpeliinhän matkataan bussilla ja tällä pelireissulla majoituimme Tartoon. Tarton lähellä on Oü Küre Mõis, joka on entinen Leninin nimelle omistettu näyttelysovhoosi. Kävimme tutustumassa kyseiseen suomalaisomisteiseen maatilaan peliä edeltävänä iltana. Kaikki eivät lähteneet mukaan, mutta itse innostuin heti. Tilalla on 650 lypsävää ja koko pääluku on jotain 1200 nautaa. Helikonin Yukonin kenkäni pääsivät navetassa siis kosketuksiin itse asian kanssa... Gif kuvasarja tilasta on upotettu blogin loppuun. Aikani siis kului ottamieni muutaman sadan kuvan parissa ja koska aloitin lehmistä, niin kaikki muu sai odottaa :)

Vironpelissä on kyse siis paintballskenaariopelaamisesta. Pelissä kerätään pisteitä kolmessa erässä, jotka kestävät 1,5h ja eniten pisteitä saanut joukkue voittaa pelin. Peli kestää koko päivän ja päättyy palkintojen jakoon. Suomalaiset olivat keltaisessa joukkueessa, joka hävisi tällä kertaa. Viime vuonna olimme voittavassa joukkueessa. Tänä vuonna pelasimme 16.4.2016 Võrüssa, armeijan ja puolustusvoimien harjoittelualueella.

Tonilla on ollut jo kolme vuotta 
Suomen Suurpelissä ja Vironpelissä käytössä CPU eli Combat Patrol Uniform. Puku on kestänyt hyvin käyttöä ja pesua. Tonin käytännön kokemus puvusta: "Huomaa, että pohjana on oikea armeijan kenttäpuku, jossa on huomioitu asekäsittely ja muu toiminta. Pelikentällä puku ei kinnaa mihinkään suuntaan ja merkkaimen käsittely on helppoa. Taskuja puvussa on paljon ja niiden paikat on tehty niin, että niihin pääsee helposti käsiksi. Pari taskua puvussa on vetoketjullisia eli esimeriksi kolikot tai muu pikkutavarat eivät pääse hukkumaan. Kyseiset taskut ovat hihoissa."
Alla Tonilla oli kelin mukaan ensin Helikonin alusasu ja väliasu. Kun tuli kuuma, niin Toni nappasi väliasun pois. Pelipäivän keli oli puolipoutainen ja väliin hyvinkin lämmin. Ajoittain kuitenkin tuuli ja huhtikuinen tuuli on vielä hyvinkin jäätävä.
CPU puku ja välineiden huoltoa sekä tankkausta ennen peliä.
Itselläni oli Sfu Next housuni värissä US Woodland ja paikan päällä havahduin, että miksi ihmeessä en ottanut Sfu Nextin camogrom housuja? Olisi ollut kivasti kuvat sävy sävyyn, mutta toisaalta: housjen toiminnallisuus on se juttu. Kuvista alla näkyy, että housuni ovat kokoa liian suuret minulle. Olen 162cm ja taidan painaa noin 55kg. Sopiva koko olisi XS, mutta koska omistan naisen lantion, niin nuo miehen mittakaavaan tehdyt housut ovat suoraan sanottuna epämukavat haaroista ja loppuu lempi kotona, jos ulkonäön vuoksi pitää puristavia housuja.

Housujen taskuista: oikealla puolella on lantioluun kohdalla pieni tasku, johon saan hyvin sujautettua piiloon klipillisen kääntöveitseni. Molemmat suuret reisitaskut ovat niin suuret, että saan niistä toiseen kaksi puhelinta ja koska tasku sulkeutuu tarralla, niin meneepä siihen piippuputsarikin taitettuna. Näiden lisäksi on normaalit käsitaskut. Pehvan puolella on syvät ja suuret taskut, joihin saa myös tarvittaessa taittamattoman piippuputsarin tai vaihtopiipun. Nämä kaikki kun on mukana, niin tarvitsen kyllä jo vyön housujen kannattimeksi. Housuistani puuttuu ylin nappi, koska ensimmäisessä reissussa, jossa housujeni taskuissa oli tuhdimmin tavaraa ja minulla ei ollut vyötä vaan kiristin vyötärön sopivaksi vyötärössä olevalla säädöllä, niin nappi joutui koville ja pamahti irti omille teilleen. Sitä ei ole nähty sen koommin, joten nappi puuttuu edelleen, mutta vyö hoitaa homman.
Housuihin saa 
matalaprofiilisuojat muuten polviin. Polven alla on huomaamaton tarra, jonka avaamalla suojan voi ujuttaa housuun. Matalaprofiilisuojissa on valmiiksi piirretty kuvio, josta leikkaamalla suojan saa oikean kokoiseksi oikealle housulle.

Päälläni oli siis Patriot Heavy Fleece takki ja näin naisen suusta on pakko sanoa: on kyllä nätti takki ja kuvio. En ole tarvinnut käsilaukkua siitä asti kun aloin käyttämään Patriot ja Liberty takkejani. Taskut ovat aivan loistavat. Ne ovat hyvällä kohdalla, sillä en ole tyyppiä, joka kävelee kädet taskuissa. Rinnan vasemmassa taskussa on sisällä reikä johdolle eli saan miellyttävästi puhelimen taskuun ja hands freen johto ei ole tiellä kun se tulee takin sisältä. Oikean puoleisessa taskussa on pieni tasku taskussa, johon menee mm. pankkikortti mukavasti. Hihojen taskuja on yläkäsivarressa yhdet molemmissa ja ranteen päällä/ yläpuolella on toinen tasku molemmissa hihoissa. Lisäksi selän alaosassa on läpitasku, johon saa vaikka hanskat tai koiran herkut piiloon. Oikeassa kuvassa alla näkyy, että Patriotin kainalovetoketjuni on auki. Kun kävelee ja kädet liikkuvat, niin ilma puhahtelee mukavasti sisään. Viilentää todella tehokkaasti. Kun avaat takistasi etuvetoketjun, niin takki lösähtää päällesi ja ilma ei liiku vaatteen alle. Toisin on näiden kainaloaukkojen kanssa.

Tuohon keliin Patriot oli kyllä kuuma johtuen siitä, että minulla oli alla vielä bounssipaita eli paita, joka suojaa olkapäitä, rintakehaa ja yläselkää. On siis pehmustettu osumia varten. Pelkkä Patriot aluspaidalla ja kainalot auki olisi ollut sopiva, mutta en uskalla kyllä pelata kainalovetoketjut auki, koska en halua osumaa kainalooni... Jalassani minulla olikin rakkaat Yukonin trekkingkenkäni. Hankin ne syksyllä ja olen käyttänyt niitä läpi vuoden, kertaakan ei ole jalka kastunut. Tähän puuhaan ne ovat hyvät jos ei halua juosta nopeasti, juoksemiseen kengät ovat turhan tukevat :)

Jouduin kyllä jossain kohtaa luopumaan Patriotista ihan siksi, että se oli lopulta niin kuuma. Takki pehmensi osumia hyvin. Paintballmaali lähtee pesussa pois ja Patriotini on taas käyttökuntoinen.

Kuvia:
Alla vasemmalla Toni ja CPU puku, bulkkivyö, merkkain ja maski päässä. Oikealla näkyy hyvin syy siihen miksi itse pelaan munankuori päässä. Tai ainakin siksi olen nimennyt paintball kypäräni eli 
paintballhelmet.fi ostokseni. Kyseessä on päänlaen suojaava kuori, joka sopii hyvin yhteen maskin kanssa. Toki se saattaa olla kuuma ja hikinen, mutta mieluummin se kuin...
 Tässä alla lopuksi se "lehmä gif", jonka lupasin :)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Outdoor Tactical Line housu Helikon-Tex